Arviointi

T1
  • on perehtynyt työpaikan liikeideaan tai toiminta-ajatukseen siten, että pystyy esittelemään sen keskeisiä tuotteita ja palveluja
  • on perehtynyt eri ruokalajeihin ja työpaikan raaka-aineisiin siten, että pystyy kertomaan ruokalajeista ja raaka-aineista ja niiden alkuperästä
  • laittaa lounaan ruokalajit esille linjastoon tai muutoin sovitulla tavalla
  • palvelee asiakkaita ystävällisesti palvelumallin mukaisesti, mutta tarvitsee välillä ohjausta
  • noudattaa vaitiolovelvollisuutta suhteessa asiakkaisiin ja yritykseen

H3
  • kertoo toimipaikassa tai lähialueella käytettävistä luomuruoista, lähiruoista sekä tulkitsee alkuperäistietoja
  • perehtyy työpaikan liikeideaan tai toiminta-ajatukseen siten, että pystyy esittelemään sen keskeisiä tuotteita ja palveluja itsenäisesti
  • laittaa lounasruokia esille linjastoon tai muutoin sovitulla tavalla ja huolehtii niiden riittävyydestä ja siisteydestä
  • palvelee asiakkaita ystävällisesti palvelumallin mukaisesti
  • noudattaa vaitiolovelvollisuutta suhteessa asiakkaisiin ja yritykseen

K5
  • kertoo itsenäisesti työpaikassa tai lähialueella käytettävistä luomuruoista ja lähiruoista sekä tulkitsee alkuperäismerkintöjä
  • perehtyy työpaikan liikeideaan tai toiminta-ajatukseen siten, että pystyy esittelemään sen keskeiset tuotteet ja palvelut sekä yhteistyökumppanit ja asiakasryhmät
  • laittaa lounasruokia esille linjastoon tai muutoin sovitulla tavalla ja huolehtii niiden riittävyydestä ja siisteydestä omatoimisesti
  • palvelee asiakkaita ystävällisesti ja asiakaslähtöisesti palvelumallin mukaisesti
  • noudattaa vaitiolovelvollisuutta suhteessa asiakkaisiin ja yritykseen